Viime yön unet keskeytyivät kerta toisensa jälkeen erinäisistä syistä. Milloin naapuri könysi yläkerrassa kuin keskikokoinen lauma elefantteja; milloin myrskytuuleksikin yltyneet puuskat humisivat talon rakenteissa ja kaatosade hakkasi vaakatasossa päin ikkunaa. Täällä oli siis ihan oikea myrsky viime yönä, parinsadan kilsan päässä tuuli repi kuulemma puita juurineen maasta. No, eipä siinä mitään: aamuksi sää oli seljennyt ja aurinkokin pilkahteli pilvien raosta, vaikka vähän pelkäsinkin, että sade yllättäisi kesken lenkin. Ei yllättänyt, mutta maa oli niin märkä ja mutainen, että täytyi muunnella tavallista reittiäni, jotta kengät pysyivät edes suht kuivina.

Aikataulu tänään:

5 min kävelyä
2 min juoksua
4 min kävelyä
1 min juoksua
2 min kävelyä
yht. 14 min

Kahden minuutin juoksu tuntuu edelleen aika tuskaiselta. Rauta maistuu suussa ja keuhkot tuntuvat olevan halkeamispisteessä - tosin ehkä hengityksen tasaantuminen kävi tällä kertaa hieman nopeammin kuin lauantaina? Kyllä tuo silti aika toivottomalta touhulta edelleen vaikuttaa, ainakin tuon ensimmäisen kaksiminuuttisen jälkeen. Tuo minuutin pyrähdyshän on jo ihan helppoa kauraa, eli sen kanssa ei ole ongelmia. Paluumatkalla molempien käsien pikkusormet ja nimettömät puutuivat mystisesti. Heiluttelin siinä tallustellessani käsiäni edestakaisin ja vääntelin sormiani. Pistely katosi lopulta yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin, hyvissä ajoin ennen kuin pääsin takaisin kämpille asti. Mistäköhän mahtoi johtua? Olen kerran aikaisemminkin kokenut vastaavan sormien puutumisen, silloin kyse oli tosin auringonpistoksen lieveilmiöstä. No, tarkkaillaan tilannetta. Keskiviikkona joka tapauksessa uudestaan, silloin aikataulussa näkyisikin olevan jo kaksi kahden minuutin juoksupätkää.

Aamun musiikit:

The Charlatans - The Misbegotten
The Charlatans - A Day For Letting Go
Queen - We Will Rock You
Franz Ferdinand - The Dark of the Matinée
Randy Newton - It's a Jungle Out There
Hector - Palkkasoturi
+ lisää Franz Ferdinandia paluumatkalla