Aloittaessani tämän projektin olin ihan rapakunnossa, minkä voi jokainen todeta noista ensimmäisistä merkinnöistä. En vieläkään väitä olevani missään kovin hyvässä kunnossa, mutta kuitenkin huomattavasti paremmassa kuin puolitoista kuukautta sitten. On ollut ihan mahtava huomata, että viikko viikolta sitä jaksaa aina juosta pidemmälle kuin edellisviikolla - jo tuo kehitys itsessään on ollut aivan mielettömän palkitsevaa. Tässä vaiheessa sitä on myös tajunnut, mikä aina ennen on mennyt pieleen: olen pyrkinyt haukkaamaan ihan olen ollut liikenteessä sillä asenteella, että koitetaan nyt juosta se puoli tuntia. Heti alusta asti. Toki olen joka kerta tehnyt niin, että olen hidastanut kävelyyn, kun on tuntunut siltä ettei jaksa, mutta eihän siinä mitään kehitystä huomaa. Lenkki toisensa perään olen juossut itseni ihan sinne äärirajoille ja luovuttanut, kun ei ole yksinkertaisesti ollut mukavaa.

Tämän projektin kanssa on ollut ihan toisin: kehityksen on nähnyt silmillään ja tuntenut itse omassa kehossaan; jokaista lenkkiä on seurannut välillä suurempi ja välillä vähän vaatimattomampi itsensä ylittämisen ilo, ja tämä on ollut ihan oikeasti mukavaa! Luulen, että suunnilleen samaan pisteeseen olisin päässyt tuolla edelliselläkin tavalla, mutta en usko, että se olisi ollut kovinkaan mielekästä - juosta viikkotolkulla lenkkejä, jotka perustuvat paljolti siihen, ettei vieläkään jaksanut juosta sitä puolta tuntia. Nyt taas olen iloinnut joka lenkin jälkeen, kun olen jaksanut juosta sen neljä minuuttia; kahdeksan minuuttia; 12 minuuttia, vaikka alussa epäilin jaksamistani ennen jokaista lenkkiä. Tänään huomasin, että enää en epäillyt hetkeäkään, ettenkö jaksaisi. Hienoa tämä tämmöinen!

Näitäkään riemuja en olisi kokenut, jos en olisi päättänyt aloittaa tätä projektia. Jos joku inspiraatiota hakeva on blogiini eksynyt, niin ei muuta kuin juoksusuunnitelmaa laatimaan. Muistaakseni ensimmäisessä postauksessani on linkki ainakin yhdelle sivulle, mistä tällaisen löytää valmiina (ja minkä mukaan olen itsekin juossut). Jo pelkästään se, että huomaa itse sen oman kehityksensä, on kaiken sen vaivan arvoista!